top of page

Jellona-kissa tai sen omistaja eivät syyllistyneet rikoksiin – Poliisi totesi SEY:n tekemän yksityistä kissanomistajaa ja kissaa koskevan rikosilmoituksen aiheettomaksi


Vapaana ulkoilevaa Jellona -kissaa ja sen omistajaa koskevan rikosilmoituksen tutkinta on saatu päätökseen 26.11.2025. Tutkinnan suoritti uudestaan Oulun poliisilaitos, joka avasi tutkinnan uudelleen Kissojen oikeudet ry:n eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemän kantelun takia. Oikeusasiamies siirsi tutkinnan Oulun poliisille. Rikosilmoitus todettiin nyt kaikilta osin epäselväksi ja päätöksessä todettiin, että kissa tai sen omistaja eivät ole syyllistyneet rikoksiin.


Keijo Nevarannan Jellona -kissa joutui SEY - Suomen eläinsuojelu ry:n hampaisiin ulkoillessaan lain mukaisesti vapaana pihapiirissään ja sen lähettyvillä. SEY teki kissasta ja sen omistajasta rikosilmoituksen, toivoessaan ennakkotapausta kissan vapaasta ulkoilusta. Ennakkotapaus siitä tulikin, mutta vapaasti ulkoilevan kissan ja sen omistajan hyväksi.


Tutkinnan päätöksen pääkohdat:

Eläinsuojelurikos

SEY väitti ilmoituksessaan, että kissan omistaja on toistuvasti pitänyt kissaansa ilman välitöntä valvontaa asunnon ulkopuolisessa ympäristössä siten, että kissa on päässyt syömään sille sopimatonta ravintoa sillä seurauksella, että se on saanut vatsa- ja hengitysongelmia ja meinannut tukehtua. Kissan saalistamaksi joutuneet eläimet ovat kokeneet tarpeetonta kipua ja kärsimystä.

Päätös: Ei näyttöä tapahtumista, subjektiivinen kertomus tapahtumista. Ei rikosta.

Luonnonsuojelurikkomus

SEY on rikosilmoituksessaan ilmoittanut kissan liikkuma-alueella pesivän useita erilaisia luonnonvaraisia lintu- nisäkäs- ja matelijalajeja, ja että kissa on vapaana ollessaan tappanut mm. sisiliskoja ja häirinnyt muita rauhoitettuja eläinlajeja.


Päätös: Laki eläinsuojelusta on määritelty koskemaan luonnollista henkilöä, lisäksi teon on oltava tahallinen. Kissa ei ole syyllistynyt rikokseen.


Metsästyslain rikkominen

SEY väitti rikosilmoituksessaan, että kissa olisi heitteillä tai hylätty sen ulkoillessa vapaana.


Päätös: Eläin ei ole ollut heitteillä eikä sitä ole hylätty, vaikka se on päästetty vapaana ulkoilemaan. Heitteille jätetty tai hylätty eläin on määritelty laissa eläinten hyvinvoinnista (693/2023) eläimeksi, jolla ei ole omistajaa, joka millään tavoin huolehtisi eläimestä. Ei rikosta.


”Olemme kiitollisia siitä, että tutkinta siirrettiin lainsäädännön tuntevalle tutkijalle. Kissalla on ollut oikeus vapaaseen ulkoiluun aina, eikä tekaistulla rikosilmoituksella voi toisin päättää. Jos joku on saanut kokea tarpeetonta kipua ja kärsimystä, ovat ne Jellona-kissan omistajat. Tällaisten aiheettomien rikosilmoitusten tehtailu tuhlaa poliisien niukkoja resursseja. ” – toteaa Hannele Luukkainen, Kissojen Oikeudet ry:n puheenjohtaja.


 

 
 
bottom of page