Kissalla on luovuttamaton oikeus liikkua vapaasti
- hrousi
- Dec 13, 2024
- 2 min read
Updated: Dec 14, 2024

13.12.2024
Kissojen oikeudet ry kiittää "Kissojen vapaana pitäminen kiellettävä" - kansalaisaloitteen laatijoita siitä, että sen propagandan myötä viimeistään nyt kaikille suomalaisille on tullut tietoon, että kissalla on kaikkialla Suomessa vapaa liikkumisoikeus muutamaa rajattua poikkeusta lukuun ottamatta. Näin on ollut kautta historian ja uskomme, että näin tulee varmasti olemaan jatkossakin. Luotamme siihen, että eduskunnasta löytyy tervettä maalaisjärkeä hylätä tämä kelvoton aloite. Jo nyt moni sen allekirjoittajista on kertonut katuvansa nimensä riipustamista siihen, kun heille on selvinnyt miten suurta kärsimystä aloitteen toteutuminen kissoille aiheuttaisi ja miten valtavan rottaongelman kanssa jouduttaisiin painimaan ei vain maaseudulla, mutta myös kaupungeissa. Maatiloja on taajamissakin.
Aloitteessa vaaditaan kielletyiksi ja rangaistaviksi 1. Kissojen kytkemättömänä pito omistajan oman pihan/tontin ulkopuolella ja 2. Kissojen kytkemättömänä pito taajamassa myös omistajan tontilla/pihalla. Taka-ajatuksena on siis vangita kaikki kissat sisäkissoiksi tai hihnan päähän! Tämä aiheuttaisi valtavia hyvinvointi- ja mielenterveysongelmia lukuisille kissoille. Pelkästään sisäkissoina elävillä kissoilla on omat terveysriskinsä, kuten liikalihavuus, stressi ja siitä koituvat lukuisat sairaudet. Tylsä elämä sisätiloissa koettelisi myös kissojen mielenterveyttä. Jos kissoja koskevia lakeja halutaan muuttaa, pitäisi kieltää pitämästä kissoja pelkästään sisäkissoina tai liian pienissä asunnoissa vailla ulkoilumahdollisuutta.
Ruokaviraston tutkimuksen mukaan valtaosa eläinlääkäreiden vastaanotoilla kissoilla esiintyvistä ongelmista liittyvät sisäkissojen pissavaivoihin ja ylipainon tuottamiin liitännäissairauksiin. Kissa on vähiten domestikoitunut lemmikki-/kotieläimemme ja monen kissan hyvinvoinnille vapaa ulkoilu on erittäin tärkeää. Kissan ja koiran arvostusta verrataan toisiinsa, mutta kissa ei saa koiran asemaa, jos sen vapaa ulkoilu kielletään. Lisäksi moni kissa ei pidä valjasulkoilusta ja se voi olla vaarallista.
Kissat ovat ulkoilleet vapaasti meidänkin maassa jo tuhat vuotta. Vapaana ulkoilevista kissoista vain pieni osa on ns. populaatiokissoja. Muut ovat hyvin hoidettuja kotikissoja. Aloitteen ehdotus tuottaisi paljon haittaa niille kissanomistajille, jotka huolehtivat kissastaan erinomaisen hyvin, nauttivat yhdessä pihatöistä ja luontokävelyistä. Hyvinvoivat vapaana ulkoilevat kotikissat eivät ole heitteillä. Kehotamme populaatiokissoista huolehtivia keskittämään tarmonsa kissojen leikkauttamisiin. Leikatut kissat eivät lisäänny.
Ilman vapaana ulkoilevia kissoja rotat rellestäisivät maatilojen vilja-aitoissa ja talojen kellareissa sekä lintulautojen alla. Kissa on ylivoimaisesti ekologisin ja tehokkain jyrsijöiden torjuja. Kissat korvaavat jyrsijämyrkyt, joita ei edes voisi käyttää kotieläintiloilla. Birdlifen arvion mukaan jopa 14 miljoonaa lintua on vaarassa syödä myrkytettyä ravintoa. Myrkyt kertyvät ravintoverkoissa.
Birdlifen arviot kissojen pyydystämistä linnuista perustuvat erittäin karkeisiin arvioihin ja niissä ei ole otettu huomioon muun muassa kissojen pyydystämien rottien ja muun pienjyrsijäkontrollin aiheuttamaa kompensaatiota. Lisäksi yhdistyksemme tekemän saalistilastoinnin mukaan valtaosa lemmikkikissoista saalistaa vain vähän tai ei lainkaan ja pääasiassa jyrsijöitä (Kissojen oikeudet ry, saalistilastotiedote).
Kissojen vapaan ulkoilun kieltäminen ei todellakaan poista kissojen kaltoinkohtelua. Kieltämällä kissojen vapaa ulkoilu, laiminlyödyt ja kaltoinkohdellut kissat olisivat vain piilossa sisätiloissa. Jos aloite etenisi laiksi, olisi suuri huoli kissoihin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä. Lisäksi ihmiset eivät enää uskaltaisi ilmoittaa karanneista kissoistaan rikosilmoitusten tai someryöpytysten pelossa. On myös kysyttävä, miten poliisilla riittäisi resurssit etsiä vapaana ulkoilevien kissojen omistajia ympäri Suomea ja kirjoitella heille sakkolappuja?
Kissojen oikeudet ry ei hyväksy kissojen vapaan ulkoilun kieltämistä. EU linjasi vuonna 2019: Euroopan Unionin mukaan kissojen kytkeminen kieltäisi ihmiskunnan karvaiselta ystävältä sen luovuttamattoman oikeuden vaeltaa. EU:n toimeenpanoelimen mukaan se on vahva vapaan liikkuvuuden oikeuksien puolustaja - mukaan lukien kissat (Cats to be put on leashes? EU says no). Kissat ulkoilevat vapaasti kautta maailman. Luotamme siihen, että Suomen kansanedustajat siirtävät kissojen kiinnipitoa vaativan aloitteen hylättyjen aloitteiden pinoon.
Kissojen oikeudet ry
Comments